Mistä kaikki alkoikaan...

@ the moment ipu viettää hermolomaa Itävallan Alpeilla, joten opetusajopostauksia ei ole tiedossa ennenkuin ensi viikolla. Hang in there folks! Tässä pientä taustaa teille kaikille.

Minulta on usein kysytty, että miks just tahdoit vaaleanvihreän pyöreälamppuisen Ladan niin kovasti. Kavereille (vai pitäisikö sanoa tovereille?) voi aina heittää, että koska Lada on niin v*tun pähee, siks mä sen tahdoin. Vanhemmille ihmisille joudun kuitenkin keksimään jotain tilannekoomisia vastauksia, kuten "Lada on lämmin talviauto" tai "Mulla on paljon rahaa tuhlattavana bensaa, siksi mä ostin Ladan." Pohjimmaista syytä en syödä (-- siis TIEDÄ) varmaan itsekään, mutta mielestäni pyöreälamppuiset wanhat autot selättää puhkiajetut 1990-luvun perhepösöt mennen tullen.

Volvo talvilookissaan.

Ipun opettaessa minut luvilla ajamaan vastuullisesti autoa tarvitsin meidän perhe-Volvon tilalle manuaalilaatikollisen auton - miksei siis kerralla ostaa maailman hienoin auto? Kyllähän vastuulliset vanhemmat yritti, että miten ois tämmöinen turvallinen ooppel korsa, entäs tämmönen ihan uus mersu. Totesin aika itsepäisesti "osta vaan, mutta minä en aja sillä metriäkään." Jäikö vanhemmilleni siis vaihtoehtoa, mene ja tiedä. ;--)

Unelma-autoni löytäminen ei kuitenkaan ollut ihan piece of a cake, niinkuin luulin. Neliskanttisia, 80-luvun lopun rumia punaisia Ladoja olisi saanut naapuristakin puoli-ilmaiseksi, mutta tavoitteenani oli saada vaaleanvihreä auto, hinnalla millä hyvänsä. Suomesta niitä olisi saanut, maksamalla hirveää ylihintaa ruosteisista peltoautoista, joista olisi ehkä hyvällä tahdolla löytänyt vihreän pohjamaalin. Ipu kuitenkin esitteli minulle VAZ 1200 käytettyjen virolaisten autojen sivulta (auto24.ee), josta lopulta löytyi Rakkaus.

Tämä kuva paloi verkkokalvoilleni. Oli ihan pakko saada juuri tuo auto! (ps. thanks for photographer, kuva myynti-ilmoituksesta)

Potkiskelin renkaita pienemmän budjetin Ladoista, mutta jokainen niistä oli myyty ennenkuin kerkesin saada myyjän puhelinnumeroa enempää. Oma Lartsa oli markkinoilla, mutta sikahinnalla, mutta selvine kuvineen, kiillotetuin kromipinnoin ja pirun siistin sisustuksen vuoksi voittanut minut puolelleen. Ipu ei aluksi suostunut tähän autoon, ennenkuin nakkasin vettä myllyyn ja maksaisin yli puolet auton hinnasta.... jonka jälkeen homma alkoi toimia ja nopeaa!

Autokauppias, jolta Lartsa haettiin puhui erittäin selkeetä suomea (ja savoakin varmasti, kun ymmärti meikäpoikaa!), joka oli iso etu tässä hommassa. Venäjäni on olematonta, viro kuullostaa vaan hassulle ja paikallisten lontoonkieli tuntui olevan enemmän tai vähemmän viittomista ja huitomista. Lokakuun puoli välissä tuli kuitenkin päätös: "HUOMENNA HAETAAN LARTSA KOTIIN."

Pikaisia puheluita, yöpaikan varauksia Helsingistä, laivalippujen tilauksia ja soitto "kyllä me ollaan tulossa juuu, elä myy autoa vielä!" jälkeen lähti kohti Itä-Suomen Iidenistä kohti pääkaupunkiseutua ja Tallinnaa. Aamulla ensimmäisellä lautalla yli ja katsomaan autoa. Käytiin pikaisella koeajolla, tehtiin kauppakirjat, otettiin vakuutus ja lähdettiin ipun kanssa omin päin Tallinnan läpi kohti laivaa...

Huomenna lisää Lada -historiaa, kun varsinainen koheltaminen alkoi vieraassa kaupungissa vieraalla autolla. ;--)