Tallinna - Helsinki - Iisalmi

Viime postaukseni taisi jäädä melkolailla siihen, kuinka olimme ostaneet Ladan Tallinnasta ja lähdimme autokauppiaan pihasta kohti satamaa ja kotoisaa Itä-Suomea.

Näkymä vänkärinpuolelta joskus yöllä. Kyllä pelotti, että henki lähtee jäisillä teillä...

Mukava autokauppias johdatteli "tyhmiä turisteja" paikalliselle bensa-asemalle, jossa menin tönkkö englannillani kysymään "ekskuse me, kan i juse toilet?" ensimmäiseksi minua katsottiin kuin tyhmää, huidottuani vessan ovea sain olankohatuksen vastaukseksi - ilmeisesti se oli myöntävä vastaus? Ruokittuamme autoa ja kiiteltyämme tuhannesti autokauppiasta lähdettiin suunnistamaan satamaan ohjeena "ajatte vaan suoraan kokoajan".

Ja me ajettiin. Ja ajettiin. Kuitenkin taisin ryssiä tehtäväni opasteiden lukemisessa, kun ipu pitkän hiljaisuuden jälkeen kysyi, että lukeeko satamaa missään. Hetken tutkailtuani ympäristöä, ja etsittyä viittoja totesin vain, ettei satamaa näy, mutta vanha kirkko näyttäis olevan tuossa vieressä. Varmasti kova kiroilu ja huuto kuului loistavasti ääniäristetyn Ladan ympärille, sillä yks kaks yllättäen kaikki turistit alkoivat osoitella ja ottaa kuvia... Mieleni teki vilkuttaa ikkunasta ja huutaa, että Suomessa nähdään, mutta lopulta päätin hillitä itseäni hieman. Harmittaa näin jälkeen päin, oishan se ollu aika hulvatonta!

Lopulta löydettiin satamaan, mitä nyt muutaman kymmenen mutkan ja harhaan ajon jälkeen. Ainut miinus oli, että oltiin väärällä puolella koko fucking satamaa ja molemmat ipun kanssa kirottiin sitä, että jouduttas pelleilemään taas toiselle puolelle ja terrorisoimaan koko liikenne uudemman kerran. Ipu kuitenkin päätti ottaa short-cutin ja ajaa "TIE PÄÄTTYY" - kyltin ja kuvan jossa auto tippuu mereen, ohi suoraan keskellä satamaa mitä ilmeisemmin huoltotietä pitkin. Onni onnettomuudessa: ei saatu palautetta, eikä tiputtu mereen! Lopulta saatiin Lada jonottamaan laivaan pääsyä ja sillä välin juostiin Sadamarkettiin hakemaan peräkontti täyteen viinaa, eiku siis perinteisiä virontuliaisia: käsitöitä ja pikkuleipiä - onneksi Ladassa on tilava peräkontti. ;--)

Helsinkiin päästyämme (laivan ollessa n. 3h myöhässä, nice work!) otettiin nokka kohti itää ja törryytettiin Lartsalla pääkaupungin poikki. Keskustassa popula ei oikein noteerannut vironkilvissä olevaa Ladaa, mutta riemu vasta ratkesikin kun päästiin Kehä I tielle ja ruettiin kiihdyttelemään vauhteja. Porvarimaisten kaupunkimaastureiden viuhtoessa ohi miltei jokaisen auton vänkäri tuijotti meitä naama ikkunaan liimaantuneena. Myös pari kautta sitten ollut joku BB-julkkis (taisi ihan voittaakin, can't remember - en seuraa ohjelmaa!) toljotti meitä kuin oltaisiin oltu jotain kovinkin ihmeellisiä tapauksia.

Helsingin vaihtuessa maaseutuun tuli meikäpojalla pakottava tarve päästä kuselle ja äkkiä. Huoltoasemia ei tullut ja ipu muisteli jotain ikivanhaa (liekö ollut paikallaan sitten 70-luvun) kioskia, jossa olisi bajamaja ollut. Koko kioskia ei löytynyt joten levikkeellä ryntäsin olevinaan syvälle metsään Lartsan taakse. Ihmetellessäni paikallista luontoa huomasin, että samalle levikkeelle Vatsin taakse oli tullut linja-autoja, jossa jengi vaihtoi autosta toiseen ja tuijottaen suoraan meikään nauraen. Toivon, ettei siellä olisi ollut yhtään kameraa paikalla: Ladassa ovet selällään, koominen kattoteline ja kolme rengasta katolla, yksi kyykkimässä mustikkamättäässä housut nilkoissa...

Päästyämme Etelä-Savoon sai alkaa istua kieli keskellä suuta, sillä talvi teki kovasti tuloaan jäätäen kaikki tiet ja paikoitellen luntakin oli reippaasti. Ja me tyhymät oltiin kesärenkailla, kun ei Tallinnasta löytynyt sopivia renkaita Ladukkaan kaikessa kiireessämme. Molemmat meistä kuunteli hiljaa ikkunatiivisteiden vuotokohdista tulevaa tuulensuhinaa ja yritettiin pitää ajatukset valoisalla puolella: "enää 5h kotiin" eikä sillä "30min ja jalat edellä kotiin".

Kuopion korkeudelle päästiin reilusti ylipuolen yön lauantain puolella ja eikös siellä joku noheva paikallinen jyväjemmari ollut heti niskavillat pystyssä "VOE HELEVETTI KU NUO RYSSÄT TULLOO TÄNNE!" niinpä, minä ainakin melko usein näin itärajan takaisia turisteja ikivanhoilla kotteroilla, joiden kasassa pysyminen kotiin asti voi olla saavutus... ;--)

Juottaessani ipulle energiajuomaa jatkuvasti, jotta tämä pysyisi hereillä koko matkan (ja jotta itse voisin pysyä hereillä herätellekseni toista) luultiin meitä varmasti useampaan kertaan rattijuopoiksi. Minulla oli asustuksena teemaan sopiva deekupipo ja Ladan valtavat takaikkunat antoivat mahtavat näkymät takana tulevien ajovaloissa. Päästiin varmaan jonkun valokuva-arkistoihin juuri tämmöisen tilanteen seuraamana, kun auton ohittaessa meitä vänkäri räpsi salamalla kaksi tai kolme kuvaa. Toivottavasti meillä oli ipun kaa leveät hymyt!

Päästiin lopulta onneksi kaikki ehjänä pihaan samalla, kun Ladan hyrräävä moottori herätti puoli korttelia ja sisko juoksi ensimmäisenä talosta ulos: "ja myöku luultii ettee työ ennää valosata päevee niä!" Luottamus Ladaan ja kuskiin oli kaiken A ja O loppupeleissä, tuumasi ipu vaan matkalla että näinköhän sinä tällä ajat metriäkään.

Loppujen lopuksi auton hakureissumme kesti alle 36h, Lartsalla iideniin kesti sen 8-9h, kun putputettiin eteenpäin huippunopeutena 80km/h.

Lada onnellisesti kotipihassa 16.10.2010.
Mukana hilpeyttä herättäneet kattotelineet renkaineen, enkä kyllä yhtään ihmettele miksi.