Kuka on Ladamies?

Minä olen Ladamies, isolla ällällä! Ja kuka minä olen?

Olen mmmkey (lausuntotyylejä on erilaisia ja jokainen löytää oman tapansa lausua). Harjoittelen ladailua opetusluvilla, eli minusta tulee 58 päivän kuluttua täysi-ikäinen. PILLEET on heti inssin jälkeen kapakassa. Olen päättäny, etten juo känniä ennen kuin inssi on läpi (jotta poliisit voi ottaa kortin heti kuivumaan)...

Minusta tulee isona ylioppilas, elikä valmistun kortistoon. Haen yliopistoon lukemaan historiaa tai vaihteeksi oikeustieteitä - mutta saapahan nähdä. Minulla on kyllä motivaatiota valmistua, mutta kun puhutaan oikeista kirjojen lukemisista ja ulkoaopetteluista niin... niin.

Harrastan ladailun lisäksi moottoripyöräilyä. Minulla on ihan-kiva-ok satapiikki, mutta ei sen ulkomuodolla voi oikein prameilla. Mutta selitykseni aina kaikille on, että sinne mahtuu OIKEASTI paljon tavaraa. En pilistele just for fun ympäri kaupunkia, vaan ajan valokuvauskeikoilla ympäriämpäri pitkin Kainuuta, Pohjois-Pohjanmaata, Pohjois-Savoa, sekä Pohjois-Karjalaa. Kilometrejä ei ole tullut mahdottomasti, joten ajelen tämän hetkisellä pyörälläni vielä ainakin kesän tai pari.

Tamma täyttäessään 22 vuotta, v. 2007

Kevari eli "Nynny" vie meikää kätevästi myös tallille, ja hevoset onkin pitkä aikaisin harrastukseni. Olen ratsastanut sellaiset... 12 vuotta? Kehitykseni ei ole huimaa, mutta pikkuhiljaa olen kehittynyt paremmaksi ja paremmaksi. Paras kaverini, eli rakas Murre, nukkui ikiuneen tammikuun 2011 alussa. Kaverini kuoleman jälkeen en ole pahemmalla mielenkiinnolla pyörinyt talleilla, mutta eiköhän se tästä. Uusi harrastuskaverikin löytyi! :--)

Minulta löytyy myös kasa köyhän miehen canoneita, eli Nikoneita. Nurkissa pyörii kolme digijärjestelmän runkoa, sekalainen seurakunta objektiiveja (+ perheenlisäystä tulossa lähiviikkoina!) ja muuta tilpehööriä. Minusta ei tule ikinä ammatiltani valokuvaajaa, mutta harrastuksena se on ihan ok. Toivottavasti valokuvaajan taitoni välittyvät myös näissä kännykänkameran Lada -räpsyissä. Hmm, ehkä jokin päivä tälläisin kaikki kamerani yhteiskuvaan?

Enkö informoinut jostain mistä olisit halunnut tietää?
You can always ask.

Sotken teidät kaikki suohon

Lartsa on ihan ok kauppakassi. Mukana menossa siperianukko.

Perjantaina treenit Ladalla nostatti verenpainetta. Isukki tuli hakemaan mua koulusta ja ongelmat alkoivat jo lukionmäessä, kun auto lähti valumaan alaspäin - käsijarru päällä. Minä tahtosin nyt kehittää kikkakolmosen, jonka avulla selviäisin inssin mäkilähdöistä. Kevarilla tehdessäni inssiä se nimittäin teetettiin juuri lukionmäessä, joka on varmasti yksi jyrkimpiä mitä Iidenistä löytää. Oisko jelppaajaa?

Ei kuitenkaan rusikoitu kenenkään autoa uuteen uskoon, ja matka jatkui. Meikällä oli pyhätakki päällä, jossa mun ladon kokoiset hartiat eivät yksinkertaisesti mahdu liikkumaan suuntaan, eikä toiseen. Puhumattakaan siitä, että olisin voinut kääntää rattia yhtä ripeästi, kuin tarvetta olisi. Jatkoin matkaa sitten t-paita päällä.
Ohimo alkoi pullistua, kun mokailin itse liikenneympyrässä siten, että auto ei inahtanut metriäkään: sammuili putkeen varmaan 6 kertaa, ja hirmu letka autoja perässä... Aina kun sain paikan, johon olisin mahtunut, niin auto sammui kun ryssin kytkimen ja vaihteen jajaja kaiken? Nyppi muuten minuakin tuolta taikaraivon puolelta ja teki mieli työntää koko auto suohon ja juosta itse perässä.


Hevosvoimat kuitenkin perjantaina oli aika super - kiitos Caritalle! Oltiin Hannan kanssa aivan varmoja, että teit niin hyvää työtä torstaina että se kannatteli vielä minunkin ratsastaessani. Meillähän piti olla esteharjoituksia, mutta alkutunnista tehtiin parit avot ja laukkakiemurat. Minun piti tarkista useampaan kertaan, että istun oikean kopukan selässä, koska tavallisesti höslä ja käsille painava kaveri oli kevyt kuin höyhen, tehden pienillä avuilla oikeita juttuja niin kuin pyydettiinkin.

Esteet olikin sitten "yks, kaks, kol... OHO, se hyppäs jo." Ehkä siis pysyn vain kouluratsastajana.

Kyseinen kaveri reeneissä kanssani elokuussa 2010.

Vitutus maximus

Tästä se lähtee... tai sitten ei.

Naama punaisena ja ohimo pullistuneena kaivoin Ladaa maanantaina viiden metrin hangesta. Kaavin lunta auton alta, heittelin lunta ympäriltä, työnsin lunta auton katolta… Kaiken huipennukseksi nyykähdin turvalleni hangessa ja nyt Ladan kyljessä on pääni kokoinen lommo, sekä päässäni Ladan kokoinen kuhmu eiku --.

Tiistaina oli ajoharjoituksia ja mähä olin ihan liekeissä!!! Ei tarvinnut pelätä että auto sammuisi, kun polkaisin kaasu pohjaan ja päästin kytkimen vapaalle. Aika kivastihan se nykäisee ja potkaisee taaksepäin, mutta on se vaan niiiiiiin helmi. Ajeltiin pilurallia ympäriämpäri kirkonkylää, ja tein parit uhkarohkeat kaistanvaihdot rekan edestä. Turvallinen ja muut huomioon ottava ajotapa on varmaan aika vahvoilla inssissä, eikö totta?

Lada ei käynnistynyt maanantaina (- 7 astetta) ennen kuin YHDEKSÄNNELLÄ KERRALLA. Hävetti vähän, vaikka okei, olihan se seisonut ajamattomana viikon. Mutta Volvo ei startannut tänään ollenkaan, ähähähähää. Lämmityksessä oli ja kaikkea mutta Lada ei ollut, koska lämmitysmahdollisuudet ovat siinä päätä huimaavat - mutta sehän käynnistyy säässä kuin säässä.

JA TYLSÄT, laittakaa sitä kommenttia!

Navigaattorina mmkey

Alkumatka sitikassa. Ee oo yhtä hyvät maesemat ku Ladan kyydissä.

Kävin navigoimassa toveriani Kuopion keskustassa, joka tuntuu ilmeisen monelle aiheuttavan verenpaineen nousemista. Myönnettäköön, että itsekin olin ensimmäisellä kerralla hieman pallo hukassa, kun ajoin kevarilla sokkeloista keskustaa. Vanhemmathan aina rohkaisevat meitä luoviin ratkaisuihin ongelmatilanteissa, joten pari mutkaa jos tuli oiottua... Ja ei se yksisuuntaista katua väärään suuntaan ajaminen ole niin vakavaa, mitä ne siellä autokoulun penkeillä uskottelee. ;-)

Menomatka meni ihan hyvin (loistavan navigaattorin takia!): "tolppa... tolppa... tolppa ja tolppa. oikee, vasen, minne me oltiin menossa?"

Kotimatkalla saatiin istua kädet ristissä, kun jarrut vähän reistaili ja kuului kummia ääniä takaa. Alina teki paniikkipuhelun isällensä, joka sitten neuvoi Alinaa mitä tehdä ja miten ja kuinka kauan. Lopulta päästiin matkaan, vaikka minun ja takapenkkiläisen naama oli valkea, kun kuski ilmoitti "joo jarruvika ja vähän liukasta". Jonnekin alakertaan... eiku siis yläkertaan kiitosta siitä, että ei antanut meidän mennä penkasta läpi junan alle.

Ps. ipu on kotiutunut hermolomaltaan, huomenna jatkunee Lada -reenit. Ensimmäisenä kaivetaan Lartsa hangesta ylös.

Ajokokemuksia

Viiltäjä-Jack - nimi voi olla enne.

Tämän päiväinen hevosvoimani oli monella tapaa samanlainen, kuin uskollinen Lartsa.

Raskas ajettava, samalla kuitenkin kevyt peräinen. Potkii helposti taaksepäin, ohjaus- ja jarrutehostin puuttuu, mutta ajon jälkeen kuskilla MM-voittajafiilis.

Tallinna - Helsinki - Iisalmi

Viime postaukseni taisi jäädä melkolailla siihen, kuinka olimme ostaneet Ladan Tallinnasta ja lähdimme autokauppiaan pihasta kohti satamaa ja kotoisaa Itä-Suomea.

Näkymä vänkärinpuolelta joskus yöllä. Kyllä pelotti, että henki lähtee jäisillä teillä...

Mukava autokauppias johdatteli "tyhmiä turisteja" paikalliselle bensa-asemalle, jossa menin tönkkö englannillani kysymään "ekskuse me, kan i juse toilet?" ensimmäiseksi minua katsottiin kuin tyhmää, huidottuani vessan ovea sain olankohatuksen vastaukseksi - ilmeisesti se oli myöntävä vastaus? Ruokittuamme autoa ja kiiteltyämme tuhannesti autokauppiasta lähdettiin suunnistamaan satamaan ohjeena "ajatte vaan suoraan kokoajan".

Ja me ajettiin. Ja ajettiin. Kuitenkin taisin ryssiä tehtäväni opasteiden lukemisessa, kun ipu pitkän hiljaisuuden jälkeen kysyi, että lukeeko satamaa missään. Hetken tutkailtuani ympäristöä, ja etsittyä viittoja totesin vain, ettei satamaa näy, mutta vanha kirkko näyttäis olevan tuossa vieressä. Varmasti kova kiroilu ja huuto kuului loistavasti ääniäristetyn Ladan ympärille, sillä yks kaks yllättäen kaikki turistit alkoivat osoitella ja ottaa kuvia... Mieleni teki vilkuttaa ikkunasta ja huutaa, että Suomessa nähdään, mutta lopulta päätin hillitä itseäni hieman. Harmittaa näin jälkeen päin, oishan se ollu aika hulvatonta!

Lopulta löydettiin satamaan, mitä nyt muutaman kymmenen mutkan ja harhaan ajon jälkeen. Ainut miinus oli, että oltiin väärällä puolella koko fucking satamaa ja molemmat ipun kanssa kirottiin sitä, että jouduttas pelleilemään taas toiselle puolelle ja terrorisoimaan koko liikenne uudemman kerran. Ipu kuitenkin päätti ottaa short-cutin ja ajaa "TIE PÄÄTTYY" - kyltin ja kuvan jossa auto tippuu mereen, ohi suoraan keskellä satamaa mitä ilmeisemmin huoltotietä pitkin. Onni onnettomuudessa: ei saatu palautetta, eikä tiputtu mereen! Lopulta saatiin Lada jonottamaan laivaan pääsyä ja sillä välin juostiin Sadamarkettiin hakemaan peräkontti täyteen viinaa, eiku siis perinteisiä virontuliaisia: käsitöitä ja pikkuleipiä - onneksi Ladassa on tilava peräkontti. ;--)

Helsinkiin päästyämme (laivan ollessa n. 3h myöhässä, nice work!) otettiin nokka kohti itää ja törryytettiin Lartsalla pääkaupungin poikki. Keskustassa popula ei oikein noteerannut vironkilvissä olevaa Ladaa, mutta riemu vasta ratkesikin kun päästiin Kehä I tielle ja ruettiin kiihdyttelemään vauhteja. Porvarimaisten kaupunkimaastureiden viuhtoessa ohi miltei jokaisen auton vänkäri tuijotti meitä naama ikkunaan liimaantuneena. Myös pari kautta sitten ollut joku BB-julkkis (taisi ihan voittaakin, can't remember - en seuraa ohjelmaa!) toljotti meitä kuin oltaisiin oltu jotain kovinkin ihmeellisiä tapauksia.

Helsingin vaihtuessa maaseutuun tuli meikäpojalla pakottava tarve päästä kuselle ja äkkiä. Huoltoasemia ei tullut ja ipu muisteli jotain ikivanhaa (liekö ollut paikallaan sitten 70-luvun) kioskia, jossa olisi bajamaja ollut. Koko kioskia ei löytynyt joten levikkeellä ryntäsin olevinaan syvälle metsään Lartsan taakse. Ihmetellessäni paikallista luontoa huomasin, että samalle levikkeelle Vatsin taakse oli tullut linja-autoja, jossa jengi vaihtoi autosta toiseen ja tuijottaen suoraan meikään nauraen. Toivon, ettei siellä olisi ollut yhtään kameraa paikalla: Ladassa ovet selällään, koominen kattoteline ja kolme rengasta katolla, yksi kyykkimässä mustikkamättäässä housut nilkoissa...

Päästyämme Etelä-Savoon sai alkaa istua kieli keskellä suuta, sillä talvi teki kovasti tuloaan jäätäen kaikki tiet ja paikoitellen luntakin oli reippaasti. Ja me tyhymät oltiin kesärenkailla, kun ei Tallinnasta löytynyt sopivia renkaita Ladukkaan kaikessa kiireessämme. Molemmat meistä kuunteli hiljaa ikkunatiivisteiden vuotokohdista tulevaa tuulensuhinaa ja yritettiin pitää ajatukset valoisalla puolella: "enää 5h kotiin" eikä sillä "30min ja jalat edellä kotiin".

Kuopion korkeudelle päästiin reilusti ylipuolen yön lauantain puolella ja eikös siellä joku noheva paikallinen jyväjemmari ollut heti niskavillat pystyssä "VOE HELEVETTI KU NUO RYSSÄT TULLOO TÄNNE!" niinpä, minä ainakin melko usein näin itärajan takaisia turisteja ikivanhoilla kotteroilla, joiden kasassa pysyminen kotiin asti voi olla saavutus... ;--)

Juottaessani ipulle energiajuomaa jatkuvasti, jotta tämä pysyisi hereillä koko matkan (ja jotta itse voisin pysyä hereillä herätellekseni toista) luultiin meitä varmasti useampaan kertaan rattijuopoiksi. Minulla oli asustuksena teemaan sopiva deekupipo ja Ladan valtavat takaikkunat antoivat mahtavat näkymät takana tulevien ajovaloissa. Päästiin varmaan jonkun valokuva-arkistoihin juuri tämmöisen tilanteen seuraamana, kun auton ohittaessa meitä vänkäri räpsi salamalla kaksi tai kolme kuvaa. Toivottavasti meillä oli ipun kaa leveät hymyt!

Päästiin lopulta onneksi kaikki ehjänä pihaan samalla, kun Ladan hyrräävä moottori herätti puoli korttelia ja sisko juoksi ensimmäisenä talosta ulos: "ja myöku luultii ettee työ ennää valosata päevee niä!" Luottamus Ladaan ja kuskiin oli kaiken A ja O loppupeleissä, tuumasi ipu vaan matkalla että näinköhän sinä tällä ajat metriäkään.

Loppujen lopuksi auton hakureissumme kesti alle 36h, Lartsalla iideniin kesti sen 8-9h, kun putputettiin eteenpäin huippunopeutena 80km/h.

Lada onnellisesti kotipihassa 16.10.2010.
Mukana hilpeyttä herättäneet kattotelineet renkaineen, enkä kyllä yhtään ihmettele miksi.

Mistä kaikki alkoikaan...

@ the moment ipu viettää hermolomaa Itävallan Alpeilla, joten opetusajopostauksia ei ole tiedossa ennenkuin ensi viikolla. Hang in there folks! Tässä pientä taustaa teille kaikille.

Minulta on usein kysytty, että miks just tahdoit vaaleanvihreän pyöreälamppuisen Ladan niin kovasti. Kavereille (vai pitäisikö sanoa tovereille?) voi aina heittää, että koska Lada on niin v*tun pähee, siks mä sen tahdoin. Vanhemmille ihmisille joudun kuitenkin keksimään jotain tilannekoomisia vastauksia, kuten "Lada on lämmin talviauto" tai "Mulla on paljon rahaa tuhlattavana bensaa, siksi mä ostin Ladan." Pohjimmaista syytä en syödä (-- siis TIEDÄ) varmaan itsekään, mutta mielestäni pyöreälamppuiset wanhat autot selättää puhkiajetut 1990-luvun perhepösöt mennen tullen.

Volvo talvilookissaan.

Ipun opettaessa minut luvilla ajamaan vastuullisesti autoa tarvitsin meidän perhe-Volvon tilalle manuaalilaatikollisen auton - miksei siis kerralla ostaa maailman hienoin auto? Kyllähän vastuulliset vanhemmat yritti, että miten ois tämmöinen turvallinen ooppel korsa, entäs tämmönen ihan uus mersu. Totesin aika itsepäisesti "osta vaan, mutta minä en aja sillä metriäkään." Jäikö vanhemmilleni siis vaihtoehtoa, mene ja tiedä. ;--)

Unelma-autoni löytäminen ei kuitenkaan ollut ihan piece of a cake, niinkuin luulin. Neliskanttisia, 80-luvun lopun rumia punaisia Ladoja olisi saanut naapuristakin puoli-ilmaiseksi, mutta tavoitteenani oli saada vaaleanvihreä auto, hinnalla millä hyvänsä. Suomesta niitä olisi saanut, maksamalla hirveää ylihintaa ruosteisista peltoautoista, joista olisi ehkä hyvällä tahdolla löytänyt vihreän pohjamaalin. Ipu kuitenkin esitteli minulle VAZ 1200 käytettyjen virolaisten autojen sivulta (auto24.ee), josta lopulta löytyi Rakkaus.

Tämä kuva paloi verkkokalvoilleni. Oli ihan pakko saada juuri tuo auto! (ps. thanks for photographer, kuva myynti-ilmoituksesta)

Potkiskelin renkaita pienemmän budjetin Ladoista, mutta jokainen niistä oli myyty ennenkuin kerkesin saada myyjän puhelinnumeroa enempää. Oma Lartsa oli markkinoilla, mutta sikahinnalla, mutta selvine kuvineen, kiillotetuin kromipinnoin ja pirun siistin sisustuksen vuoksi voittanut minut puolelleen. Ipu ei aluksi suostunut tähän autoon, ennenkuin nakkasin vettä myllyyn ja maksaisin yli puolet auton hinnasta.... jonka jälkeen homma alkoi toimia ja nopeaa!

Autokauppias, jolta Lartsa haettiin puhui erittäin selkeetä suomea (ja savoakin varmasti, kun ymmärti meikäpoikaa!), joka oli iso etu tässä hommassa. Venäjäni on olematonta, viro kuullostaa vaan hassulle ja paikallisten lontoonkieli tuntui olevan enemmän tai vähemmän viittomista ja huitomista. Lokakuun puoli välissä tuli kuitenkin päätös: "HUOMENNA HAETAAN LARTSA KOTIIN."

Pikaisia puheluita, yöpaikan varauksia Helsingistä, laivalippujen tilauksia ja soitto "kyllä me ollaan tulossa juuu, elä myy autoa vielä!" jälkeen lähti kohti Itä-Suomen Iidenistä kohti pääkaupunkiseutua ja Tallinnaa. Aamulla ensimmäisellä lautalla yli ja katsomaan autoa. Käytiin pikaisella koeajolla, tehtiin kauppakirjat, otettiin vakuutus ja lähdettiin ipun kanssa omin päin Tallinnan läpi kohti laivaa...

Huomenna lisää Lada -historiaa, kun varsinainen koheltaminen alkoi vieraassa kaupungissa vieraalla autolla. ;--)

Heyhey!

Tämä blogi on minusta, rakkaus-Ladastani ja muista hevosvoimista, jotka ympärillä pyörivät. Kommenttia saa heittää aina, kun siltä tuntuu tai haluat muuten vain jakaa ajatuksiasi. :--)

cheers mates,
mmkey