viimeistä viedään

Onko ratsukko tasavertainen tieliikenteen käyttäjä?

Kirjoitan tämän postauksen saadakseni mielenrauhani takaisin. Olen repinyt hiuksia tukottain päästäni, purrut kynteni ja närästellyt koko päivän. 12h aikaa oppia kaikki asiat, helvetteeee. Okei, myönnän - olen ottanut tänään harjotuskokeista pelkästään puhtaita suorituksia, mutta pelkään kusevani jännityksen vuoksi, mikä nostaa jännitystä ennestään ja avot! Noidankehä on valmis.

Ajattelin kertoa teille, mikä on mahtavinta täyttäessään 18 vuotta.

1) Oma auto, oma lupa.

- Olen kuunnellut koko fucking ikäni vanhempieni "onko sinut pakko viedä sinne? Etkö saisi keltään kyytiä? Kävelisitkö pois?". Ei, en kävele. Ei, en pyydä kavereiltani asioikseni kyytiä minnekään, ja kyllä minä tahdon mennä. Kesät ovat aina helpottaneet, nynny on vienyt meikää uskollisesti töihin ja töiden jälkeisiin rientoihin.

2) Pubikaljakaverit

- Olen enemmän kaks kaljaa, kuin vitusti liikaa viinaa. Tykkään alkomahoolista hyvässä seurassa ja ideat räkäkännistä ovat valmiiksi krapulaisia. Yksi erehdys tässä elämässäni on pitänyt minut tiukoista eroissa pitkään, mutta vahinkoja sattuu... Ja onneksi taksi tuo kotiin.

3) Päätäntävalta

- Olen huono suunnissa ja olen monesti miettinyt autokouluni aikana kumpi on oikea. Olen kuitenkin jostain syystä hahmottanut aina vasemman ja oikeakätisyydestäni huolimatta vasen on dominoivampi puoli. Valitsen myös muissa asioissa vasemman oikean yli, vaikka muuten politiikkani on "better drunk than part of a machine".

4) Vastuu omista päätöksistäni ja teoistani

- Minä elän omaa elämääni, eikä kenelläkään ole siihen sanavaltaa miten elän ja mitä teen. Täysi-ikäisyyden jälkeen vielä vähemmän. Olen tulta ja tappuraa, jos joku neuvoo minua miten elämää pitäisi elää. Myös äidilleni, kun se joka ilta muistuttaa "sinun pitäisi lukea ruotsin ylioppilaskirjoituksiin". Mamma hei, vielä mulla on vuos aikaa. Täysi-ikäisenä voin mennä ja tulla, ilman että kellään on nokkaan koputtamista. Voin tehdä asiat juuri niinkuin itse tahdon.

5) Larsa

- Viimeisenä, muttei vähäisempänä oma autoni Lartsa tulee kokonaan minun nimiin. :--)

Mutta nyt arvon seurakunta, poistun takavasemmalle kirjojen pariin. Voi olla etten nuku ensi yönä lainkaan, tai sitten nukun pommiin. Larsan palanut ajovalo on korjattu, sisätilat imuroitu ja ikkunat pesty ulkoa, sekä sisältä. Ajokoe ei ole vielä huomenna, mutta mistä sitä voi tietää. Pitää olla valmistautunut, jos onkin. Tästä se lähtee.

Toivottakaa pojat onnea kokeeseen!

huh huh

tässä kuvassa Larsa on melkein kotona.

Huh huh pojat, huh huh. Muuta ei voi sanoa. Huh huh. Ylihuomenna se sitten on. Osaanko mitään? No en.

Oon jättänyt kaiken aivan retuperälle, nyt meen vaikka perse edellä läpi harmaan kiven (eli kirjallisen) niin että heiluu. Kaikki sanoo että sehän on tosi helppo. No ei käynytkään kevarin aikaan siellä kopissa paria kertaa. :--D Ajokokeessa ei ole koskaan ollut ongelmaa, osaan kyllä ajaa! Tosin mitä nyt noi nopeudet vähän heittää? Mutta se kirjallinen menee läpi. Viimeset kaksi päivää olen lukenut vain kirjoja, unohtanut kouluhommat ja lukenut lukenut lukenut. Kuvat ajotilanteista is a piece of my birthday cake, mutta ne kysymykset. Diddiii, en oo mikään nopee päässälaskija niin sormilla siinä sitten vääntämään peräkärryn ja auton kokonaismassaa ja sit huutamaan isiä kun mikään ei onnistu.

ps. eilen oltiin Tahkolla ja pihaan kurvas kaks törkeen kokosta uutuuttaan kiiltävää katumaasturia itänaapurin kilvissä. Sain osakseni naureskelua ja osoittelua, mutta lälläslää, mun auto on hienompi kun teidän kaikken yhteensä. :--)

pps. hääkuvauksissa minua vähän hävetti, kun Ladan moottori ulvo kun ruohonleikkuri niin sulho sanoi siihen, että pyh se mitään ulvo. Se kehrää.

ppps. tää teksti oli kyllä sekavaa paskaa.

teeman mukaisesti Samae Koskinen - En anna periks

Pesupäivä

Tänään on Lartsan (ja mun kuvaustaitojen) näyttöpäivä, kun Larsa on hääkuvien rekvisiittana. Tätä varten aamulla käytiin heti kasilta pesettämässä ipun kanssa auto, ja siinähän sitä sitten olikin hupia kerrakseen.

Jokainen voi varmasti arvata, kuinka hyvin 37 vuotta vanhan auton tiivisteet pitää. Saatiin pidellä joka ikkunassa talouspapereita, ettei vesi syöksyis auton sisään (mitä se on kyllä tehnyt varmasti viimeiset 20 vuotta vasemman takaoven ikkunasta...). Toinen pelko oli, että koko kottero kaatuu pesuharjojen voimasta tai kuivaaja puhaltaa maalit pois.

Ja näinhän tässä kävi, nyt on korjausmaalit irti katosta ja jeejee. Larsa kuitenkin maalataan kesällä uudestaan ainakin näistä hilselevistä kohdista, ja mikäli mammonaa löytyy niin kokonaan. Pelottaa kuitenkin, että koko auto on kuin ruostunut säilyketölkki ja ihan paskana. Tarkkailen koko ajan pelkoperseessä ruostetilannetta ja parin vuoden sisään on pakko hitsailla ekoja kukkia pois. Ensi talvihan menee Larsalla tallissa pukkien päällä. Harmittaa ohuesti Ladan ollessa niin hyvä talviauto, mutta ei voi mitään. Joko ostan toisen samanlaisen tai sitten vähän uudemman auton. Markkinoilta löysin melkein yhtä hienon kuin Larsan, eli punaisen pyöreälamppuisen Ladan vm. -89. Katsellaan. ;--)

Kotona vielä viimeiset puskureiden ja grillien kiillotukset, mukana oli kissani Tahvo. Kisu tykkäs hengata Lartsan sisuksissa, mutta ei ilmeisesti tykännyt tekonahkasta, kun rupesi pistämään penkkejä uuteen uskoon. En oo ikinä karjassu niin kovaa että nyt kissa helvettiin sieltä. Tahvo kahto mua silmät selällään, että mitä se akka nyt rupes karjuu, mutta jäi istua nakottamaan paikalleen. Nyt tiedän miltä äitistä tuntuu, kun kissa terottaa kyntensä sohvakalustoihin....

Mutta nyt Larsa on puhdas, pitäisi varmaan itsekin miettiä mitä pistäisi naamiaisiin päälle. :---) Ja huomenna ajoharjotus Tahkolle ja laittamaan elämäni alamäkeen.

liukastelua

Meillä oli liukkaan ajo tiistaina!

Lartsa oli ihan liekeissä heti aamusta, kun käytiin nakkaa mamma töihin. En tiedä luuleeko se, että olen sokea vai tyhmä, kun se joka kerta sanoo "VARO TUOTA AUTOA!!!". Kolme kertaa voi sen sanoa, sitten lentää ulos. Mamma sanoi kolmannen kerran ja meikällä räjähti. Mikään ei ärsytä niin paljoa, kun takapenkiltä tulee "HERRANJUMALAAA VARO TUOTA PYÖRÄILIJÄÄ TUOLLA PYÖRÄTIELLÄ!!1" ja oletuksena on aina se, että minä olen ajamassa suoraan surman suuhun, ja mamma ei pääse esittelemään uutta laukkuaan töihin. Minä en vie sitä minnekään enää koskaan, jos tää ylenpalttinen varottelu jatkuu. Usko äiti, olen iso tyttö ja osaan ajaa autoani itse.

kiitos Jeesus bensan hinnasta.

Mutta asiaan, käytiin ajoradalla hurjastelemassa jäällä. Aluksi näytettiin video, kuinka autot pyöri jarrujen lukkiutuessa ympäri peilillä ja olin varma, että Lartsa on katollaan metässä, kun ruettiin harjotusta tekemään. Pitoa oli kuitenkin paljon (ehkä jopa liikaa), joten kaikki meni hyvin! Nopeutta pystyi pitämään about 70km/h joka tehtävässä, ja silti jarrutusmatkat olivat lyhyitä ja pysähdykset nopeita. Kaikki tehtävät oli ihan huippuja, meikän lemppari oli jarrutus + väistö. Kaarrejarrutuksella olin varma et ollaan katollaan jossain metässä, kun Lartsallahan nää mutkat tunnetusti on kevyt peräisyyden aikaa...

Olin ensin sillä fiiliksellä, että poljen Lartsan piloille harjoituksissa, mutta äkkiä pääsin ajamisen makuun: luisuteltiin metsätiellä perä heittäen ja vedettiin käkkäreitä. Olin ihan liekeissä ja sisäinen rallikuskini heräsi oikeasti. Poljin kaasua ehkä liiankin innokkaasti, kun kaasuttimesta kuului vähän väliä syvä "murrrrrrrrrr." Tahtoisin kovin ajaa rallia vanhalla Mossella (for dummies), mutta jotenkin musta tuntuu, että en loppupeleissä uskaltaisikaan... Kyllä mä uskallan kaasua painaa ja viilettää kovaa keskellä tietä, mutta kun ei koskaan voi tietää millon se maitorekka on poikittain tiellä ja siihen kun pamahtaa Minttu Lartsalla niin aiai. Eli suljetulla ja tutulla tiellä uskaltaisin varmasti ajaa niin kovaa, kun auto antaisi periksi. Kaveri jolta Lartsa ostettiin Tallinasta ajoi vanhalla Mossella kilpaa ja oli autoa myymässä. Olisikohan vielä markkinoilla? Ruman auton kehtaisikin pistää peltoralliin, mutta ei Lartsaa. Se on liian hieno peli sinne.

Tulin kotiin ja Lartsa oli paskasena poikittain pihalla. Hmm?

Löysin muuten itelleni synttärilahjan! Haluan tämän auton pihaani kivasti nakottamaan. Ei, minulla ei ole Lartsaa väheksyviä ajatuksia, mutta aamulla oli sellainen olo, että minä tahdon keräillä vanhoja itäautoja. Minua harmittaa paljon, että tällä hetkellä olen opiskelija ja kun olen oikeasti varoissani 15 vuoden päästä ovat jo kaikista vanhimmat itäautot ruostuneita säilykepurkkeja tai kalliimpia kuin asunto. Vanhat autot muutenkin rocks, enkä ole koskaan ymmärtänyt uusien urheiluautojen viehätystä (eikös tämä nyt olekin aika ruma?) vaikka isä sanoikin, että ferrari ei oo koskaan ruma. Jos olisin rikas mies, niin minulla olisi jokainen klassikkoauto pihassa.

Lartsa on hääkuvissa mukana lauantaina. Kuvasta voitte päätellä pitääkö se pestä ennen kuvien ottoa vai ei... Tarkotuksena ois myös vahata autoa kiiltävämmäksi ja kromata raudat, mutta koska iki-ihana Suomen kevät kuraisi ne jo matkalla kuvauspaikalle, mietin asiaa kolme kertaa. Pyöreät pölykapselit laitetaan piilottamaan rumat talvirenkaat, ja sisusta imuroidaan ja putsataan muutenkin. Ootan lauantaita, et pääsen touhuilemaan pihalle! Ainiin ja ottamaan kuvat. Olen salaa tyytyväinen, että Lartsaa kysyttiin niihin, enkä tohtinut edes miettiä asiaa sopiiko se isälle (sillä sehän se joutuu sen sinne ajamaan). Onhan se nyt pirun makeeta, kun mun auto on hääkuvassa.

sinivalkea ruusuke

Tämä postaus on hevosista ja ratsastuksesta. Jos sinua ei metukat kiinnosta tuon taivaallista, niin ole hyvä ja hyppää yli.

Lauantaina meillä oli meikän ykköslajin kinkerit, eli kouluratsastusta oli vuorossa. Minusta ajautui kouluratsastaja ikäänkuin vahingossa. Pahat tippumiset ja tarpeeksi luotettavan estehevosen puute sai minut harjoittelemaan kuviokelluntaa enemmän ja enemmän ja pärjäämään paremmin.

Ratsuna minulla oli ruuna Jack the Ripper (suom. Viiltäjä-Jack, toim. huom!) ja koko verkka meni siihen, että hevonen ei liikkunut senttiäkään itse eteenpäin, tosin pientä kevyt peräisyyttä ja kytkimen nopeaa nostoa oli huomattavissa heti alkumetreiltä. Ruuna töllisteli kaikkea kotihallin muuttunutta nurkkaa, jotta se voisi ottaa sopivan kimmokkeen ja ampua kuin Naton ohjus antaen minulle villin lännen rodeot. Verryttelystä siirryttäessä odottamaan omaa vuoroa se sitten tuli - ovi vedettiin meidän takaa kiinni ja sitten läks. Kirosin kuin hullu mehtäläinen ja pysyin kuin pysyinkin kyydissä.

Keskiravia hop! (ainakin melkein...)

Oma suoritus meni loppumetreille asti hyvin, kunnes lumet tuli hallin katolta peltiselle välikatolle, joka rumahti niin kovasti että säyseämpikin eläin olisi sitä säikkynyt. Ja taas sai Minttu kyytiä radalla. Ihmeekseni sain ruunan laukkaamaan rauhassa melkein heti, mutta sitten alkoi se sen ultimate kusettaminen. Tunnen aina selkään, kun se lähtee keräämään energiaa singotakseen suuntaan X. Säikkymisen inspiroivana ruunan katse kirkastui odottavasti, ja se polkaisi ison laukka-askeleen, mutta minä päätin että sinä et mee minnekkään ja otin napakan pidätteen. Tuomari ei tykännyt tästä toiminnasta ja veti pitkän miinuksen papereihin. Itseäni jäi harmittamaan huonot pisteet säikähdyksen ja tämän episodin takia, koska ilman niitä olisimme olleet ruusukkeessa kiinni. Tämä kuitenkin kuuluu lajin henkeen. :--) Näiden kohtausten vuoksi sijoitus oli kuitenkin 6/12 ja tuloksena 58,40%. Luokka oli KN Special.

Sunnuntaina oli puolestaan sydämen tykytyksen vuoro, eli hypeltiin vähän esteitä. Minulle iskee usein isoilla radoilla kuoleman pelko ja epätoivo vakavan tippumisen ja pitkän sairaalareissun seurauksena. Olen villissä nuoruudessani hypännyt metrikymppiä ja villisti maastoesteitä luottaen paljon itseeni, sekä hevoseen. Seniori-iän lähestyessä on kuitenkin ruennut vähän puntti tutisemaan kisatilanteissa, kyllä minä reeneissä uskallan hypätä talon kokoisia esteitä, kun ei ole pitkää rataa selvittävänä.

istunnasta päätellen ei oo tultua käytyä reeneissä...

Hyppäsin huiman 50cm radan entisen estehevoseni puolisiskolla. Olin ratsastanut tammalla kaksi kertaa, joilla kummallakin kerralla kuviokelluimme ympäri hallia näkemättäkään ensimmäistä puomia. Kuitenkin tammassa on niin paljon samaa, kuin sen velipojassa että uskalsin lähteä ilman estereeniä kisoihin. Ei ehkä mikään järkevin temppu.

Verryttely meni hyvin ja pääsin heti jatkamaan rataani sen jälkeen. Rata meni hienosti vastalaukoilla, kun tuntui että jos alan korjaamaan menetän omat ajatukseni radan suhteen ja lopputuloksena olisi ollut fiasko. Niinpä otin vain sisäisen kouluratsastajani ja ratsastin kouluradalle kelvollisia vastalaukkakaarteita, jotka sitten söivät tiet ja hypyistä tuli huonoja. Silti tuli sinivalkea ruusuke ja olen ylpeä isosta lapsihevosesta, joka ei säikkynyt yleisöä radalla. Mitähän minä nyt selitän? Kyllä se voittaminen on kivaa, meni rata miten meni.

:---)

en muista milloin viimeksi itkin

minä en itke.






silti jotkin asiat saavat minutkin itkemään.

Kiuruvesi -city männä viikolla

Lartsa astetta paskaisempana. Pesupäivään 12 aamua. ;--)

Kun olin eskarissa jouluun oli liikaa päiviä, ja maaliskuu mateli eteenpäin. Grand old ladyna elämä menee joulusta juhannukseen - ja ihan totta, muistan vielä mitä puhuttiin maaliskuun ekana päivänä koulussa: "vitsit nyt on jo maaliskuu, kohta on synttärit" (minulla ja kaikilla muilla juhannuksen rakkauslapsilla...). Tiivistettynä: en ole kerennyt/jaksanut/viitsinyt/keksinyt aihetta kirjoittaa viikkoon, koska olen semilaiska lukiolainen.

Alkuviikosta otin virhearvion hygieniapassin suhteen. Sen piti olla piece of a cake lontooksi sanottuna, ja otin lunkisti valmistautumisen. Tuntia ennen koetta silmäilin materiaalin läpi todeten että näillä mennään. No... eipä mentykään. Koe oli haastava(hko) ikänsä mamman murkinoilla eläneelle, joten koeajan madellessa eteenpäin aloin epäillä kaikkea paperilla olevaa vääräksi - aina omasta nimestä helpoimpiin kysymyksiin. Kokeen palautettua olin varma, että nyt kusi pahemman kerran. Nakki ei kuitenkaan napsahtanut ja nyt karua cv:täni koristaa merkintä hygieniapassista. Olen salaa siitä ylpeä. :--)


Koko viikko on ollut hc-ladailua päivittäin, ottaen viimeistä varmistusta inssiä varten. Alkuviikosta tehtiin pimeän ajot, jolloin ipu taisi opettaa enemmän mammaa missä autossa on hätävilkku, pelkät parkit... Pimeällä ajaminen on ollut minulle alusta asti itsestään selvää, sillä olihan ensimmäinen varsinainen ajoni keskellä yötä n. 40km päähän sivistyksestä. Harjoitukset jatkuvat liukkaan ajolla ensi viikolla. Tämähän alkaa vaikuttaa siltä, että kohta ollaan jo inssissä.


Kävimme ajamassa ipun kanssa Kiuruvesi -cityssä tiistaina. Lopettaessani päivän kuvaukset perinteisistä orinäyttelyistä ja suunnatessani Lartsalle tuli isä kovin mietteliäänä vastaan kysyen onko tankin avainta, sillä hän itse oli lähtenyt Iisalmesta ilman sitä ja kippaskappas, 10 litraa jo käynnistyksessä syövä Lartsa oli väläyttänyt punaisen bensapumpun päälle. Vaihtoehtoina oli joko a) etsiä tiirikka ja tiirikoida lukko auki b) repiä luukku väkivalloin tai c) soittaa suorilta hinausauto. Tiirikkaa ei löytynyt, avainta ei ollut, eikä minun ylpeyteni antanut periksi soittaa hinausautoa, joten isi otti tiukan otteen bensaluukusta ja reippaan karjahduksen kanssa repi koko paskan auki.

voiko tästä edes sanoa mitään....

Heitettiin pari pillurallia Kiuruvedellä ja kuvasin paikallisen graffittitarjonnan tuntien syvää myötähäpeää mielikuvi.... eiku taiteilijaa kohtaan. Kiuruveden lisäksi on pilistetty myös Iidenissä ahkeraan ja kiitos Jeesus näistä liukkaista. Minustakin on melkein hauskaa, kun kiihdyttäessä ja jarruttaessa sudittaa enemmän kuin amikset timpan parkissa ja jarrutusmatka on viisinkertainen. Inssissä varmasti on tosi hauskaa, kun mummo X ja Y päättävät heittäytyä itsemurhaan juuri Lartsan eteen...

Mutta nyt perjantai ja dansadansa! Kaikille mah(ah)taville ihmisille tanssimusiikkia illaksi; (Fanfare Ciocarlia - Asfalt Tango)

WHITE POWERRRR

Leikittelen idealla perustaa katutaideblogi, mutta viimeksi kun tarkistin pikkusen iidenin graffittitarjontaa löysin vaan epäimääräisen hakaristin jonka alla lukee WHITE POWER. niiiiin, oikeastaan se naurattaa aika paljon eeppisyydellään (en muuten oikeasti tiedä mitä eeppinen tarkoittaa ja onko se käytetty oikein tässä kohdassa. Joku valaisee itäsuomalaista?). Mutta en tiedä, pitää lähteä kiertämään ghettoja ja syrjäkujia, eli muuttaa isompaan kaupunkiin. Näitä on tulossa sitten joskus lisää kun kaivan arkistojen aarrearkun esiin!

Näistä kuvista tulen kovin onnelliseksi ja mielestäni ne ovat hienoja!

Turkupostaus

Minun ja Turun viharakkaus -suhde kallistui lievän pihan.... siis VIHAN (epäilen, että sain sittenkin aivotärähdyksen, kun heitettiin Silverin kanssa kukkerpallit hankeen. Jos ihmettelet, että mitä sviidua niin lue tämä) puolelta ihastukseen ja alkavaan rakkauteen.

Lähdettiin sunnuntaina naapurin jämäkän pojan kanssa junaan, ja naapurin jämäkällä pojalla taisi olla vielä pippalot pään sisällä ja rapula tuloillaan. (Jos äiti tai isä luette tätä niin älkää pelätkö, unelmavävynne vain maisteli pilaantunutta mehua, eikä ollut humalassa.) Saatiin seuraksi aika turha jätkä, joka opiskeli lääkiksessä ja kehui meitä lupsakoita ja leppoisia savolaisia maasta taivaaseen, ja kuinka oltiin naapurin jämäkän pojan kanssa fiksun kuulosia nuoria. Hillitsin haluni sanoa, että minusta sinä puhut hassusti, sillä ajattelin sen romuttavan turhan jätkän käsityksen meistä.

Olin aivan varma, että turkulaiset on itseänsä täynnä olevia, jotka puhuu suomea ja ruotsia samassa lauseessa. Yllätyin positiivisesti, kun ymmärsin mitä turkulaiset puhuivat ja kaikki myyjät moikkasi! Tosin ne sanoi aina tervehdykseksi, että moikka, johon minä meinasin monesti nakata takaisin että TERVE.

Oli turkulaisissa myös mätiä munia. Viilliinnyin kirpputorilla, jossa vietimme 3h illasta, joista yksi tunti jonkun pilvipäisen jätkän takana jonossa, joka ei ollut liikkeiltään mikään Speedy Gonzales. Tilannetta pahenti pilvipään parempi puolisko, mitä ilmeisemmin samaa kategoriaa, joka rupesi jonon perältä kantamaan tavaraa kassalle, hävisi 10 minuutiksi ja tuli takaisin suklaapatukan kanssa. Mietin hetken omaa parastani ja sitä sanoisinko jotain nasakkaa ottaen pilvipään kimppuuni, mutta päätin olla turpa rullalla.

Turku sokaisti minua kirkkotarjonnallaan ja vahvasti harkitsin liittymistä johonkin uskonnolliseen lahkoon. Majapaikkani ylläpitäjä oli saanut tervetuloa Turkuun -kirjeen, jossa haukuttiin syntiseksi, peloteltiin helvetillä ja muuta perussettiä mitä voi odottaa herran sanaa noudattavilta. MUTTA, kirjeessä oli mahdollisuus ilmaiseksi liittyä ja saada ilmaista postia. Minä olen jo pitkään toivonut postista jotain muuta, kuin keskiviikkoista Aku Ankkaani, JOTEN... Kasvattelin meikän Jesse pelastaa -kokoelmaa ja tutustuin paikallisiin kirkkoihin.

Miksei minunkin ikkunasta voi näkyä kuvauksellinen kirkko?

Perheenlisäystäkin tuli. :--)

Pistin puolet valtakunnasta ja omaisuudestani tähän reissuun, joten voi olla ettei Ladailuun riitä rahaa. Katsellaan jos pappa sponsorois noita bensoja siten, että pääsisi vielä inssinkin jälkeen heittämään keikkakuvausta kesän tapaan ympäriämpäri Pohjois-Savoa ja jatkossa myös ehkä kenties, Turussa. Ostelin kaikkea kivaa (lue: tiskirättejä) omaan asuntooni sinne jonnekin tulevaisuuden kaupunkiini ja ennen kaikkea, harjoittelin tekemään ruokaa! Hyvä minä, ehkä minusta vielä joskus tulee täysin muista riippumaton Ladamies!

Oon ylpee tästä ateriasta! Omin pikku kätösin tein (vähän taisi Ruuzu auttaa...)! Ja pahaa oli.

ps. minulla on vahva tunne suoltavani pelkkää skeibaa tähän blogiin.
Nyt kehittäävä kritiikkiä helvete.

toiset hevosvoimat

Pitkästä aikaa otin lumipesun.

Mukana lumipesussa oli vuokraheppa ja suomeksi sanottuna mentiin ympäri metrin syvyiseen hankeen. Hevosen tuntinopeus lähenteli 250km/h, myötätuulta oli 40m/s, tie teki omituiset 45 asteen käännökset sekä oikealle että vasemmalle, sekä tien pinnasta oli 75% jäätä. Tällä yhtälöllä me molemmat heitettiin voltti umpihankeen, jossa minä jäin alimmaiseksi.

Mikäli lumen pinta olisi ollut jäinen, eikä juoksettunutta lunta (LUOJAN KIITOS ETTÄ OLI) muistuttaisin tällä hetkellä erehdyttävästi Saksikäsi Edwardia.

Molemmat selvittiin säikähdyksellä, minulta meni leuka sijoiltaan, mutta napsahti onneksi takaisin. Leukaan tulee kyllä mehevä mustelma, otin siihen ilmeisesti skraadua lumen pinnasta. Vuokrahepalle ei käynyt onneksi kuinkaan, varusteet säilyi ehjänä vaikka se villisti poistui paikalta ilman minua. Huomenna sitten pitää mennä tarkistamaan onko kinttuihin ilmestynyt mitään yön aikana, puhtaasti kyllä liikkui äksidentin jälkeen, eikä näkyviä naarmuja löytynyt.

eipä mulla muuta, vähän jos paikat jumissa.

loma!

Tavatkaa tuleva tatuointini ja likainen Lartsa.

Minä lähden Pohjois-Karjalaan... eiku lähden Turkuun. Minun ja Turun suhde on monimutkainen viha-rakkaus -suhde, kallistuen voimakkaasti vihan puolelle. En ymmärrä Turkua, enkä turkulaisten puhetta, sillä oon savon emäntiä ja puhun levveetä savvoo. Mutta ehkä kestän muutaman päivän ilman ihanaa Lartsaani sivistyksen keskellä?

Mutta asiaan! Olen ladaillut ahkerasti päivittäin ja tehtiin ennätyksiä, jopa kaksi kertaa kuluneella viikolla aamuruuhkassa ilman, että auto sammuisi, takana oleva tööttäilisi (itseasiassa taisi töötätä, kun tulin eteen. In your face mersukuski!) ja olen oppinut tunnistamaan kaukaa rakkaat toverit autojen perusteella.

Ipu on huomannut viime aikoina, että osaan ajaa ehkä sittenkin ja ottaa rennosti vieressä. Tiistaina ajaessani ympäri kirkonkylää, kiinnittämässä tallin mainoksia, ipu vain istui vieressä syöden karkkia ja taisi lähtiessä sanoa: "vapaavalintaiset reitit". Ja miehän ajoin ihan hurjana. Viime aikojen ongelma on ollut ylinopeus, mutta minusta tuntuu että ylinopeussakosta saan vaan unelmoida.

Kanssaautoilijoiden viihdyttäminen on jatkunut normaaliin tapaan ja tulin kertaheitolla poliisien lempilapseksi, kun odottaessani ajovuoroa risteyksessä ohi kurvasi mustamaija ja molemmat poliisit olivat liimautuneet ikkunaan minulle leveästi hymyillen. Eivätkä poliisit suinkaan ole ainoita, jotka ovat toimineet näin... :--)

Tällä viikolla reenit ovat olleet monipuolisia aina taskuparkista tulevien kansanedustajien väistelyyn ja rallikuskin leikkimiseen. Isi oli sitä mieltä, ettei minusta tule rallikuskia, sillä refleksini eivät ole tarpeeksi nopeat. Itse olen sitä mieltä, että minusta tulee seuraava Teuvo, maanteiden kuningas joten varokaa vain!

Ladaradiossa tänään Rauli Badding Somerjoki - Bensaa suonissa

Mitenkä muuten on, millaista musiikkia neuvostoajan Ladassa pitäisi soittaa? Törkeää amisjumppaa, ikivihreitä suomalaisia hittejä vai jotain ihan muuta?