9. helmikuuta 2011

Tämä päivä on hyvä päivä

Lartsan päivänasu. Vihaan noita vaihdettuja peilejä, blah.


Hej min alla vänner(?)! Kuten edellä olevasta lauseesta voi huomata, meikäpojan ruotsinkielen taitamiset ovat heikkoa. Ja kirjoitan ruotsin ensi keväänä, sillä valittavana oli vitosen matikka ja kutosen ruotsi… Tosin tänään alkoi koeviikko ja olin ihan liekeissä kokeessa – kerrankin ei itkettänyt kesken kokeen!!

Sunnuntaina käytiin koko perheen voimin sukuloimassa Lapinlahdella ja kuskina toimin minä! Eli emo oli ihan ensimmäistä kertaa jälkikasvunsa kyydissä. Ensin pidin tiukan puhuttelun, jossa ilmaisin mielipiteeni siihen, miten suhtaudun jos saan kahdelta eri ihmiseltä neuvoja ajessani. Lähdin aika vinhasti ohitustielle ja kiihdytin sataseen just niin nopeaan kun Ladalla pääsee. Takaa kuului vaan tiukka hengenveto ja taustapeilistä tarkistettuani mamma istui naama valkeana ja piti kaksin käsin penkistä kiinni (takana ei ole turvavöitä, eikö olekin hauskaa? :---))

Ipun muisti pätkäs tyypillisesti risteyksestä, josta pitäisi kääntyä. Vedettyäni tiukan jarrutuksen ja syöksyttyäni melkein varmaan itsemurhaan vastaantulevien kaistan yli päästäkseni ipun haluamalle reitille tuli nopeasti selville, että olimme väärän talon pihassa. Minä olin kiukusta ja häpeästä punainen, kun isä vaan totesi että peruutat vaan ja lähdetään tästä tyylikkäästi. Äitiä hävetti niin, että se veti hattua silmille (sitä jostain syystä hävettää muutenkin ladan kyydissä. En vain ymmärrä miksi.) Minä tein juuri niin tiukat peruutukset ja takarenkaat sudittaen lähdin vauhdilla vieraan talon pihasta pois. Ukko ja akka seisoivat vanhan tönönsä kuistilla, osoittelivat ja ihmettelivät kovaan ääneen. Ei luoja sitä häpeää….

Tänään oli myös ladareenit ja ajoin ihan itse tallille vuokraheppa Silveriä ratsastamaan. Lähdin aika äkäseen rampilta kiihdyttäen joten kaistanvaihto tehtiin sivuluisussa ja perän heittelehtiessä. Ipu tuumasi vierestä, että ennenhän me ei olla sivuluisua harjoiteltukaan. :-----)

PS. ystävät, rakkaat, kylämiehet, kertokaa mistä haluatte minun kirjoittavan! Pääni humisee tyhjää, joten nyt jos haluatte sanaista-arkkuani avattavan jostain aiheesta niin bring it on baby! + kritiikki on aina enemmän kuin tervetulluttaaaa.

PPS. myös minulla on tylsän näköinen formspring, joka on ollut ihan hiljainen jo monta kuukautta. Linkki.

5 kommenttia:

  1. Parahin Ladamies. Hyvää shittiä, mutta elä koko ajan ruinaa palautetta. Se tekkee Ladamiehestä hiukan säälittävän ja sitähän Ladamies ei tunnetusti ole.
    ps. pääsenkö kyytiis viikon päästä? otan pipon mukaan, ni voin vetää sen naamalle, kun hävettää.

    VastaaPoista
  2. pps. enemmän kuvia!!!

    VastaaPoista
  3. Rakas toverini, on hupaisaa, että kirjoitit kommentin. Tosin elo täällä olisi varsin tylsää, kun ei saa palautetta. Varsinkaan sellaisilta joita ei tunnistaisi. ;--)

    Kyytiin sopii kyllä, kunhan pysyy takapenkillä turparullalla ja saataisiin jarrunesteet taas kuntoon ja vuoto tukittua.

    Kuvia voisi tulla lisää, mutta tiedäthän sinä minut. Kameroita on siellä sun täällä, mutta olen patalaiska ottamaan niillä kuvia. Suorastaan hävettää.

    VastaaPoista
  4. Tarkoituksenani ei ole piiloutua anonyymiuden taa, miulla vaan ei profiilia missään alla olevista eikä se anna keksiä mitään vekkulia nimimerkkiä, kuten Paras Sisko Ikinä-82. Mikä helevetti on formspring??!?!?! Täti ei tajua.

    VastaaPoista
  5. Totta, totta siskosein!
    Se on joku nykymuotia oleva "kysy mitä vaan, mä vastaan kaikkeen" -ystäväkirja.
    Vaan sitten kun tädillä on aikaa niin kilattelehan, pikku-iidenissä on sattunu kummia.

    VastaaPoista