Tänään on Lartsan (ja mun kuvaustaitojen) näyttöpäivä, kun Larsa on hääkuvien rekvisiittana. Tätä varten aamulla käytiin heti kasilta pesettämässä ipun kanssa auto, ja siinähän sitä sitten olikin hupia kerrakseen.
Jokainen voi varmasti arvata, kuinka hyvin 37 vuotta vanhan auton tiivisteet pitää. Saatiin pidellä joka ikkunassa talouspapereita, ettei vesi syöksyis auton sisään (mitä se on kyllä tehnyt varmasti viimeiset 20 vuotta vasemman takaoven ikkunasta...). Toinen pelko oli, että koko kottero kaatuu pesuharjojen voimasta tai kuivaaja puhaltaa maalit pois.
Ja näinhän tässä kävi, nyt on korjausmaalit irti katosta ja jeejee. Larsa kuitenkin maalataan kesällä uudestaan ainakin näistä hilselevistä kohdista, ja mikäli mammonaa löytyy niin kokonaan. Pelottaa kuitenkin, että koko auto on kuin ruostunut säilyketölkki ja ihan paskana. Tarkkailen koko ajan pelkoperseessä ruostetilannetta ja parin vuoden sisään on pakko hitsailla ekoja kukkia pois. Ensi talvihan menee Larsalla tallissa pukkien päällä. Harmittaa ohuesti Ladan ollessa niin hyvä talviauto, mutta ei voi mitään. Joko ostan toisen samanlaisen tai sitten vähän uudemman auton. Markkinoilta löysin melkein yhtä hienon kuin Larsan, eli punaisen pyöreälamppuisen Ladan vm. -89. Katsellaan. ;--)
Kotona vielä viimeiset puskureiden ja grillien kiillotukset, mukana oli kissani Tahvo. Kisu tykkäs hengata Lartsan sisuksissa, mutta ei ilmeisesti tykännyt tekonahkasta, kun rupesi pistämään penkkejä uuteen uskoon. En oo ikinä karjassu niin kovaa että nyt kissa helvettiin sieltä. Tahvo kahto mua silmät selällään, että mitä se akka nyt rupes karjuu, mutta jäi istua nakottamaan paikalleen. Nyt tiedän miltä äitistä tuntuu, kun kissa terottaa kyntensä sohvakalustoihin....
Mutta nyt Larsa on puhdas, pitäisi varmaan itsekin miettiä mitä pistäisi naamiaisiin päälle. :---) Ja huomenna ajoharjotus Tahkolle ja laittamaan elämäni alamäkeen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti