14. huhtikuuta 2011

Ovia saa paiskoa


herrashenkilö vakuutusyhtiöstä kysyi, että ootko ajatellu pestä Ladaa millon.

Vakuutustarkastaja kävi katsomassa Larsan tässä pari päivää sitten, että meneekö se varkaus- ja tulipalo jajajaj vaikka mihin muihin vakuutuksiin. Itse nakotin kotona koeviikon vapaapäivänä (rakkaus), kun se jätkä pyyhälsi vauhdilla pihaan. Minulla oli olettamus, että se katsoisi omilla avaimillaan auton lukkoja, että käykö mikä tahansa päiväkirjankin avain lukon aukaisuun.

Kuitenkin se alkoi minun avaimilla autoon räpeltää tietään sisään ja minä vähän takaviistosta katsoin, että nyt ei mee ihan putkeen. Jokaista nipun avainta se kovasti kokeili lukkoon, ja vihdoinkin kun oikea napsahti kohdilleen, niin tää herrashenkilö vaan puhis, että onpa tässä jäykät lukot kun ei ovet aukee. Siinä vaiheessa mää vähän selvitin kurkkua ja sanoin, että sitä avainta käännetään toiseen suuntaan.

Toinen ongelma tuli konepellin aukaisussa. Kovasti sitä vipua revittiin ja minä ja katoin, että tuossa hässäkässä lähtee kohta koko sisustus matkaan. Tarjouduin kuitenkin avuksi, otin tiukan otteen ja sanoin "perrrrrrkele!" ja nykäisin vivusta siten että konepelti pompsahti auki. Piti todeta, että tähän tarvittiin vain tälläistä miehistä voiman käyttöä.

Mutta Larsa meni testeistä läpi! Kehuja sai, että on suorapeltinen, kuivannäkönen konehuone ja hyvässä kunnossa. Tosin kehutkin jouduin keskeyttämään kun neuvoin, että sitä ovea saa ihan oikeasti lämäistä kiinni. Ensimmäinen huolenaiheeni aina liikkelle lähdettäessä on, että ovatko ovet kiinni (ne on katalia, ne ei aina ole kiinni....) ja niitä saa käsivoimin repiä aikuisten oikeasti.

Oon ajellu hurjasti Larsalla joka paikkaan, ja oon kyllä välistä saanut kehuja ääneen, mutta olen saanut lokaakin niskaan. Olin tulossa illalla tallilta ja seisoin Pohjolankadun liikennevaloissa, kun vihreä vaihtui ja lähdin ehkä vähän tavallista kovemmin liikkeelle. Viereen ampu tuhatta ja sataa semmonen musta ruosteläjä, josta mulle näytettiin kainsainvälistä käsimerkkiä (oli vielä naisen käsi, oon sitä mieltä ettei niille pitäisi antaa ajokorttia eiku--). Mietin viistoista kertaa, että näytän takaisin, mutta ajattelin olla vastuuntuntoinen ja rauhaa rakastava kansalainen, enkä noteeranut tätä provosoivaa käytössä. Ainakaan ihan kauheesti.

Ps. täytin myös kansalaisvelvollisuuteni tiistaina, eli äänestin. :----)


tää kuva on kaikille autokoululaisille teoriakoetta varten! ketä väistät?

2 kommenttia:

  1. Joo, ei näköjään pitäis päästää miehiä autojen lähelle, kun eivät saa edes ovia ensin auki ja sitten kiinni. Voi parkoja.

    VastaaPoista
  2. Heh itse aina lyön niin kovaa autonovet kiinni että hyvä kun ei ikkunat riku :D Aina kun vieraasta kyydistä lähtee, niin yrittäny mahdollisimman hiljaa oven laittaa kiinni ettie kuski säikähdä:D

    VastaaPoista