1. toukokuuta 2011

Kaksoisolento


Oma säilypurkki. :---(

Oltiin eilen kaljalla! Jalat näyttää siltä, että oon esitellyt akrobatiaa Iisalmen yössä ja kävin osittaisesti heittämässä myös talviturkin joessa (lue: olin menossa kuselle ja luiskahdin jokeen....) Mutta hyvä ilta, tosin oli aikamoista tuskaa jonottaa kapakssa kaksivitunkymmentäminuuttia juomaa. Populaa oli siis ja se on Iidenille aika harvinaista.

Mutta aamulla ipu löysi mainoksen vanhojen autojen näyttelystä keskustassa. Hetken mielijohteesta lähdettiin tsekkaamaan, mikä oli tilanne museoautoissa. Kun päästiin perille niin meikän sydäntä kylmäs. Katsoin, että Larsa on varastettu, mutta tajusin istuvani oman Larsani vänkärinä.

Multa kesti pitkään, varmaan 10min tajuta että siellä oli toinen samanlainen. Toinen kirkkaan vihree Lada Iisalmessa. Viis vuotta uudempi, jonka aikana Lada oli vähän uudistanut mallia. Mutta siis. Se väri. Kuinka kaunis se olikaan ja kuinka sen kromipinnat kiilti. Sisältä tää ei ollut ihan yhtä hieno, kuin meikän Lartsake mutta jeesus sitä ulkokuorta. Minä oon aina kuvitellu, että minun Larsa on hieno, mutta nykyään se tuntuu ruostuneelta säilykepurkilta.

Potkiskelin vähän tän Lartsan omistajan renkaita niin se kertoi, että se oli kaksi vuotta sitä rakentanut. Tässä vaiheessa ajattelin, että thänk god ostin itse autoni siinä kunnossa, kuin se onkin. Mut jestas, että se oli saanut aikaan hienoa jälkeä. Museorekisterissä, pirun magee peli eikä missään ruostetta.

Minäkin tahdon sellaisen auton.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti