Tatskakuumotus

AAAAaaaa minä en kestä! Minä haluan tatuointeja änyyteeNYT! Minua itseäni eniten huvittaa, että leimautin itseäni ensimmäistä kertaa viikko sitten ja tatuointini on vielä puolitiessään ilman värejä. Mutta se tunne tatuoidessa oli jotain uskomattoman hienoa, ärsyttävää ja pientä kipua jonka ei tahtoisi loppuvan. Pakko saada lisää.

Pakko kuitenkin pitää omista ideoistaan kiinni vaikka kuumottaakin. Minä en tykkää sen toimintatavan ihmisistä, jotka menevät liikkeeseen osottaen seinältä kuvan "joo ton mä haluun" ja seuraavassa sekunnissa se onkin otettuna olkavarteen loppuelämän ajaksi. En siis voi lipsua omasta kaavastani ottaen tatuoinnin, jota ei ole tarkoitettu olemaan muistona ihmisestä loppuelämääni, koska samalla myisin oman uskottavuuteni. Mutta tietysti minä voin ottaa mustetta iholleni ennen kuin se olisi muistotatskan merkityksessä, hmm...

No mutta sävelet on selvät: vasen olkavarsi, rintakehän yläosa ja jalkapöydät ovat jo varattuja paikkoja sekä puoliksi suunniteltuja. Värillisiä old school henkisiä leimoja iholleni itselleni tärkeimmistä asioista. Vielä jonain päivänä Larsa on lyötynä leimaksi persposkeeni.

ps. kaikki kuvat pöllästy weheartit'in kautta. hyi minua.