Tatskakuumotus

AAAAaaaa minä en kestä! Minä haluan tatuointeja änyyteeNYT! Minua itseäni eniten huvittaa, että leimautin itseäni ensimmäistä kertaa viikko sitten ja tatuointini on vielä puolitiessään ilman värejä. Mutta se tunne tatuoidessa oli jotain uskomattoman hienoa, ärsyttävää ja pientä kipua jonka ei tahtoisi loppuvan. Pakko saada lisää.

Pakko kuitenkin pitää omista ideoistaan kiinni vaikka kuumottaakin. Minä en tykkää sen toimintatavan ihmisistä, jotka menevät liikkeeseen osottaen seinältä kuvan "joo ton mä haluun" ja seuraavassa sekunnissa se onkin otettuna olkavarteen loppuelämän ajaksi. En siis voi lipsua omasta kaavastani ottaen tatuoinnin, jota ei ole tarkoitettu olemaan muistona ihmisestä loppuelämääni, koska samalla myisin oman uskottavuuteni. Mutta tietysti minä voin ottaa mustetta iholleni ennen kuin se olisi muistotatskan merkityksessä, hmm...

No mutta sävelet on selvät: vasen olkavarsi, rintakehän yläosa ja jalkapöydät ovat jo varattuja paikkoja sekä puoliksi suunniteltuja. Värillisiä old school henkisiä leimoja iholleni itselleni tärkeimmistä asioista. Vielä jonain päivänä Larsa on lyötynä leimaksi persposkeeni.

ps. kaikki kuvat pöllästy weheartit'in kautta. hyi minua.

Parisuhdeongelmia

"Minttu sä kirjotat liian harvoin joten ala kirjottaa, koska sun blogi on ainut kelvollinen blogi koko maailmassa"

Nyt mie muutan tapojani. Mie siis postaan tännään. En tiiä postaanko huomenna, postaanko ens viikolla vai enää koskaan. Mut nyt mie postaan. Miksi minä en sitten postannu aiemmin? No ei minun elämässäni sattunut mitään jännää. Tai oikeestaan sattui, kun minun koko maailma kääntyi ylösalaisin kuukausi sitten ja universumi kusi täysin päin näköä. Nyt minä kannan ikuista muistoa selässäni, joka on tatuoitu ihooni kaiken tämän jälkeen, tarkoituksenaan suojelella minun selustaani ja kertoa symboliikallaan omaa tarinaansa. Muuta en vaahtoo, sen vain sanon että Larsaan tämä ei liity.

Larsa piti talvitaukoaan miettien elämäänsä autotallissa kahden ja puolen viikon ajan. Se oli ilmeisen hyvin nukkunut talviuntaan sillä välin kun minä rietastelin menemään toisessa parisuhteessa ilman estoja. Tasaista, mutta silti elämyksellistä kyytiä minulle tarjosi isin silmäterä, eli Volvo S60. Automaattilaatikolla oleva katu-uskottavuuden floppaaja perheauto. Mutta silti hyvillä bassoilla varustettu radiollinen yksilö. Löytyi lämpöpuhallinta sisällä, lämmittäjä, sekä mukava ja turvallinen ajoasento. Eli Volvo on oikeastaan kaikkea sitä mitä Larsa ei ole. Larsa puolestaan on antaa kaiken sen, mitä Volvo ei pysty koskaan tarjoamaan. Eli helvetinmoista rispektiä ja tekemisen makua ajamiseen.

Eilen lähestyessäni vanhaa rakkauttani osoitti se minulle että hommaan tarvitaan nyt vähän enemmän kun herkkyyttä ja lässytystä. Ikkunat olivat jäätyneet autotallissa uinuvaan Larsaan aukiasentoon. Ensin kuumailmapuhaltimella jäät ikkunoiden välistä pois ja sitten tulta perään. Starttas vasta tovin kaasua poljettuani ja hiisattuani. Poistuessani talvipesältä Lada kuitenkin kertoi että parisuhteemme on ajautumassa ojaan. Hirveää suditusta, perän heittämistä, pitojen kadottamista, kömpelöä ohjausta ja ilman radiota. Muutaman kilometrin matka vei ikuisuuden hiljaisuudessa.

Kotiin tullessani teki mieli heittäytyä polvilleen ja suudella maata tai oikeastaan vieressä olleen Volvon renkaita. Oma Larsa saa nyt hytistä hyytävässä kylmyydessä ilman takkia tai lämmitystä tietäen paikkansa Volvon ja autotallin välissä. Tätä varmaan on parisuhteessa se, kun osapuolet lähtevät erkanemaan toisistaan. Pitää kysyä ipulta millon se hankkii uuden auton. Oon Volvon perijätär.

En tajjuu mikä ihmisiä naurattaa, jos ne näkee Larsan tän näkösenä tien reunassa.

Voi kyrrrrr.....................

Voi ristus. Ei helvetin helvetin helvetti. Mie menin eilen ojjaan niin että rysähti.

En ole ollut luisuttelukelien ystävä autovalintani vuoksi ikinä ja eilenaamull, ennen tätä kaikkea, kaveri kysäisi onko Larsa pysyny tiellä. Hyvinhän se siihen mennessä oli...

Pörsänmäen ainut suora ja Larsa ojassa...

Aamulla äiti varotteli tuttuun tapaansa: "SIELLÄ ON LIUKASTAAAA, VAROOO JÄÄÄTÄÄÄÄ". Koulun jälkeen, noin kello 14 olin ajamassa vuokrahevoseni luokse Pörsänmäkeen. Huomasin jo hiekoitetulla isolla "päätiellä", että tienpinta on todella liukas ja petollinen. Köröttelin eteenpäin 60km/h virallisella Pörsänmäentiellä, sillä kaupunki säästää ilmeisemmin sen hiekoituksessa ja se oli liukas kuin.... no, kaipa osaatte itse ajatella vertauskuvan.

Kaksi kilometriä ennen määränpäätäni universumi päätti toisin. Ladan jäykät jousitukset eivät ole talviliukkaalla ihanteellisimmat tielle, joka on kallellaan joka suuntaan, mutkainen ja kuoppainen kuin kärrypolku ja ennen kaikkea - liukas ja lipevä kuin helppoheikki torilla.

Juuri tämmöisellä nyppylällä, aavistuksen alamäessä Larsan jousitukset ei sitten ollutkaan yhtä mieltä tienmuodosta. Perä lähti litomaan ensin oikealla, jolloin isän ääni päässäni sanoi: "kaasu pois, kytkin pohjaan ja ohjaa luiston suuntaan." Ja minähän ohjasin. Ainut vain että Larsa karkasi kokonaan käsistä työntäen perän oikealle, jolloin käänsin rattia liian paljon oikealle. Takarenkaat jo hiekalla (saaden näin uskomattomasti pitoa, kun muilla renkailla sitä ei ollut) auto potkas kerralla vasemmalle.

10 sekunnin matkallani ojaan kylki edellä katselin sopivaa laskeutumisalustaa: koivu-koivu-kivi-kivi-risukko-kivi. Tähtäsin risukkoon, löin jarrut pohjaan kun etupyörät oli jo ojan puolella jolloin perä heitti Larsan lopullisesti ympäri, 180 astetta ja perse edellä syvään ojaan.

Juuri ennen viimeistä rysähdystä laitoin silmät kiinni ajattelin, että varmasti on syynsä miksi autoissa on turvakaaret, ABS-jarrut ja niskatuet. Tiesin, että jos kolahtaa pahasti niin se on kuskilta henki pois, kun niskat taittuu taaksepäin.

Saman tien kolahduksen jälkeen rupesin tsekkailemaan itseäni: raajat toimii, pää kääntyy, mistään ei vuoda verta eikä pääkään retkota selkänojaa vasten takapenkin puolella. Seuraavaksi etsin kännykän ja lähdin etsimään pakoreittiä rakkaasta Ladastani. Kuskin ovi painoi ainakin 500kg ja päästäni viimeinkin pihalle sopersin hätäisen puhelun isille: "tule nyt vittu auttamaan minä oon ojassa!!!!!1". Sen jälkeen rupesin ihmettelemään tilannetta, toisena soitto vuokrahevosen omistajalle olevani ojassa 2km ennen sinua ja en taida tänään nyt päästä. Sitten pakollinen "ette ikinä kaverit usko mitä tapahtu" -kuva facebookiin ja siskolle. Alkoi jo naurattamaan, mutta ennen kaikkea vituttamaan universumin kuseminen minun silmille.

Autoja pysähteli tsekkaamaan minun tilannetta, jokainen ohiajaneesta miehestä (9kpl) pysähtyi ja kysyi tarviiko apua/ambulanssia/traktoria/ensiapua/sulhasta. Yksi seitsämästä naisautoilijasta pysähtyi, kun kanssasisar näytti hätää kärsivältä tienpenkalla. Tämä oli viimeinen naula naisautoilijoiden arkkuun: ehdottanen tieliikennevirastolle, että naisille jotka eivät osaa jarruttaa autoaan, jos näkevät ulosajaneen niin autokoulu neljän vuoden ajan pakolliseksi. Paras herrashenkilö oli, jonka kanssa kävin seuraavan keskustelun.

Herrashenkilö X: "Tarviitko apua?"
Minä: "Kiitos, mutta traktori on jo tulossa auttamaan"
X: "Noh, taejjat tyttöne tarvita nastarenkaat Latukkaas"
M: "Itseasiassa nekin on jo"
X: "Vae nii... no taetaa olla sit vuan tuo sinun sukupuoles."

Mulkaisin ja ilmeeni oli lähellä "katoa ennen kuin kuristan sinut" viestiä ja ukko lähti köpsöttelemään autolleen. Paikalle kurvasi uuden karhee bemari, jossa kuskina oli nuori jantteri. Avas ikkunan, jarrutti ja karju vauhdista: "VITUTTAAAAAKOOOOOO". No ei?

Lopulta isä sai hätiin naapurista traktorin ja pikku-Larsa kiskottiin takaisin petollisen liukkaalle tielle. Kotiin ajoin paskat housussa, vapisin holtittomasti ja ajoin liioitellen varovasti nopeutena huimat 30km/h. Kotipihassa teki mieli heittäytyä polvilleen ja suudella maata allani. Selvisinhän hengissä elämäni koittelemuksesta. Tarkastelin Larsan lommoja: eturekkari tuhannen mutkalla, mutta kyljessä vain muutama hassu huomaamaton naarmu. Rakas-Larsani taitaa sittenkin olla lujaa laatua.

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin.
Nimim. Akka ratissa

Halogeenihirviöt

Terveisiä pöndelästä! tai landelasta. tai maaseudulta. tai ihan niinkuin mä ite sanon, PÖRRRRRSÄNMÄESTÄ!!

Nykyinen kavioliittoni vie minua toistuvasti ja jatkuvasti pörsärebelsien syntysijoille. Kampean joka ilta kotiin ajaen 60km/h (koska lada ei kulje eiku-- siellä on hirviä...) kahden sytkärin, joita myös Ladan kaukovaloiksi kutsutaan, valaisemalla tiellä. Jossa siis ihan aikuisten oikeesti on niitä hirviä, paikallisia kylähulluja ja idiootteja ilman heijastimia.

Ladan takapenkin jalkotila...

Pörrrrrsänmäkeläisten tulotaso tuntuu kuitenkin olevan melko huima, sillä lähes joka ilta ajan uuden karheen katumaasturin edellä. Asiahan ois muuten ihan ok, mutta nuo idiootit käyttävät halogeenihirviökaukovalojaan. Voitte vaan kuvitella kuinka hyvin näen ympärillä olevan metsän kirkkaasti kuin päivänpaisteessa, mutta en metriäkään ajettavaa tietä. Larsan valtavat ikkunat tarjoavat otollisen häikäisyn peruutuspeilin kautta ja takana tuleva kuski miettii valtamerilaivassaan, että mitenkä joku kehtaa enää Ladalla ajaa, kun lainarahalla saa tyyriimpiä autoja. Diskovalaistuksessa hirvet eivät juokse alle, mutta kylänraitilla maratoonille reenaavat papat joo.

Joten nyt sanon nätisti: ottakee vittu ne kaukovalot pois kun ajatte perseessä kiinni.


uskollisen Larsan katon maalipinta vähän... hilseilee...

(ps. pakko kertoa, että vieraillessani Helsingissä ja yöbussissa viereeni tuli istumaan erehdyttävästi Michael C. Hallin näköinen henkilö, jolla oli dexterhiukset ja -vaatteet, sekä tyköistuvat nahkahanskat. Oh my...)

Itkuparku

Tulen kertomaan myös tänne suruviestiä, samaistukaa ja itkekää. :(

(ps. taidan tietää miten tälle blogille käy jatkossa, wait and see!)

rokrok hyvä herrasväki

Mie pahottelen heti alkuun. Miulle tarttu miun rokkireissulla tää lievästi takaraivoa nakerteleva miesiejuttu. Mut nyt mie luppaan, että oon ihmisiks ja puhun niinku ihmiset puhuu!

Lastasin Ladani torstaina siiderillä, lonkerolla, aurinkorasvalla, rokkivaatteilla ja festarimielellä, sillä suuntana oli ilosaaaaari! Koko miun -- anteeksi MINUN perheelleni oli ympäristötalkoot, eli neljähenkisen perheenjäsenet ajoivat kolmella autolla Jojensuuhun. Minä Larsalla, sisko Hondalla (mulla on hyvä hondavitsi, mutta ehkä ensi kerralla --) ja mamma ja pappa perhe-Volvolla.

Lähtö tosin oli kysymysmerkillä. Hyvin isolla. Meidän piti lähteä aikaisin ajamaan kohti jojensuuta, jotta keretään käydä grillillä eiku-- toimittaa jotain asioita blaa ja blaa ennenkuin juna från Helsingfors (ei oo menny ruotsin lukemiset hukkaan, Laudatur täältä minä tulen!). Piti käydä pikaisesti mittamassa ilmanpaineet Larsasta. Reissu veny pitkäksi, kun tultiin tulokseen, "joku vittu tässä nyt mättää". Paine ei pysynyt kunnolla renkaassa, joten kumit ulvoen kohti rengasliikettä ja selvittämään että no onko tässä mikkää vai eikö tässä ollu mittään. Sisäkumit vaihtoon ja renkaat ulvoen kohti kotia ja suorilta käsin kohti Pohjois-Karjalaa.

Matka sujui hyvin, tosin katsoin sielu verta itkien, kuinka bensamittari vajosi vajoamistaan, tankkasin uudestaan ja taas se vajosi pohjalukemiin.... Yllätyin kuitenkin positiivisesti, kuinka Larsasta irtos ihan YHDEKSÄNKYMMENENVITUNKILOMETRIN TUNTINOPEUS. Minä olin ihan liekeissä tykittämässä eteenpäin fiiliksellä, että tämähän lentää! Sisko ajoi edeltä nukkuen miltei rattiin ajatuksena päässä "vittu tämä ei edisty ikinä!!"

Rokki oli hyvä. En jaksa spekuloida nyt yhtään bändejä, siekkarit oli minulle paljon melua tyhjästä -bändi, eikä löytynyt mitään superkivoja uusia tuttavuuksia. Sipsit oli kuitenkin hyviä, olut maistui ja majapaikassa oli hyvät lihapiirakat. Me likes. Näin kuitenkin mahtavan hyvän ja loistavan Madness'in. Epäilin, että jaksaako sen ikäiset miehet enää pistää jalalla koreasti ja tuleeko ne rollaattoreilla lavalle vai ei. Ne käveli kuitenkin ihan omin avuin ja keikka oli aika dansadansa!

Vessajonossa kaks jätkää kehu toisilleen, että "mulla on vuoden kasikaks Lada!" toinen oli nohevana takana "mullapa onkii vuoden seitkytkaheksan!!!" ja minä tulin takaa ja totesin vaan, että "VUOS SEITKYTNELJÄ." molemmat oli ostamassa pikku-Larsaa, käskivät panemaan sille hinnan. Sanoin että 12 000€ ja annan avaimet samantien, mutta molemmat oli sitä mieltä että aika kallis Lada.... Totesin vain, että köyhät kyykkyyn ja jatkoin matkaani.

Heti maanantaina aamulla kiidin vihreällä paholaisellani kotiin ja töihin. Se oli sellainen loma se, arki jatkuu taaaaaaas. Matkasta ei muuta, kuin vittu työ bemari-/audi-/volvo-/mitkätahansa kuskit voisitte vittu painaa sinne pieneen kalloonne, että munKIN koslasta irtoo 120km/h jos vaan jaksan puskee sitä eteenpäin. Joten helvettiin sieltä mun takapuskurista roikkumasta!!!!!1 Aijjon suunnitella lapun, johon kirjotan jotain todella fiksua ja liimaan sen Larsan takaikkunaan. Helvete.

Larsa selkeesti tyytyväisenä Jojensuussa.

L-O-M-A

Maailman paras sana. Loma. Se alkoi minulla nyt ja kestää kaksi viikkoa. Olen onnellinen.

Lomalla aijon mm. lukea yo-kokeisiin, katsoa Criminal Mindsin 5. & 6. kaudet, leikata hiukset, osallistua maailman hauskimpiin ratsastuskilpailuihin (MEKKO PÄÄLLÄ....!), nukkua riippumatossa, käydä Ilosaarirockissa ja nauttia muutaman kylmän oluen.... Rakastan Sinua loma.

Tänään katsoin ensimmäistä kertaa kuukauteen peiliin ja sudin itseni ihmisen näköiseksi. Totesin samalla, etteivät joka suuntaan sojottaneet hiukseni olleet niin kamalat, kun ne olivat puhtaat eivätkä sisältäneet kiloa turvetta. Tsippailin rauhassa kaupungilla, enkä oikein handlannut Larsalla ajoa, sillä Nynny on ollut hellepäivinä ystäväni hyvän ilmastoinnin vuoksi.

Tein kuitenkin virheen, sillä palkkapäivän huumassa kirmasin katsomaan uusia puhelimia ja siellä se oli. SE minkä minä halusin, ja SE maksoi 540€. Palkasta jäisi käteen 100€, sillä maksoin reippaana poikana heti aamulla Larsan vakuutukset. 100€ menisi Ilorokin reissuun. Totesin, että antaa olla, koska en tahdo tehdä töitä +-0 periaatteella. Tahdon joskus olla rikas. SILTI en saa rauhaa siitä puhelimesta, tahdon todellatodellatodella paljon sen. Jos ensi yönä(kin) näen siitä unta niin silloin hankin sen.

Jätin tän nyt tarkotuksella näin aukinaiseksi ja turhaksi. Tahdon vaan kertoa Teille, että olen minä vielä elossa. :-----) Vaikka rakastankin työtäni se veti jokaisena päivänä minut niin puhki, etten jaksanut tehdä muuta iltaisin kuin katsoa televisiota (ja syödä jäätelöä...) Nyt lomalla teen kuitenkin jotain kivaa ja vähän erilaista tähän(kin) blogiin, joten Alina be ready! Soitan sulle... ehkä uudella puhelimellani...

Tää kuva on vapulta (?), mut ei yhtään haittais jos huomenna menisin kattoo ja tsäDÄM, takakontissa ois nää!

Ps. Tää on Pariisin Kevättä ja kappale on Pikku Huopalahti ja tää on rakkautta!